|
Blogimerkintöjä
Blogi merkintöjä 1
Blogi merkintöjä 2
Blogi merkintöjä 3
Blogi merkintöjä 4
Luetuimmat
Ei blogikirjoituksia.
Viimeksi kommentoidut
21.5.2008 18.46 Hyvä työ eri ikäisille 12.12.200812.24SarilinneaOlen sitä sukupolvea, joka heti ammattiin valmistuttuaan sai töitä. Työpaikka oli vakituinen eikä ollut harvinaista, että se kesti koko elämän. Tilanne opintonsa tänään päättävällä nuorella on aivan toisesta maailmasta. Nuoret saavat lähinnä pätkätöitä ja tulevaisuus on epävarma. Samasta työpaikasta eläkkeelle jäämisestä voi vain unelmoida. 22.5.2008 8.55 Elämää työn ulkopuolella 3.11.200813.15osa-aikaeläkettä odottelevaIhmisen tulisi huolehtia siitä, että hänellä riittäisi vapaata aikaa. Työn ei pitäisi vallata kuin oman säännöllisen aikansa päivästä. On tärkeää myös irrottautua henkisesti työstä ja olla vilkuilematta työsähköpostia. 22.5.2008 0.54 Meriupseerista uusmediayrittäjäksi. 23.6.200814.52JomppetomppeMerenkulkija, ohjusveneen päällikkö ja kova kilpapurjehtija joutui urakehityksen myötä potkimaan roskakoria esikuntaan, Ei ollut kivaa…Vaihdoin alaa, Uusmediayrittäjäksi. |
Selviytyjä
9.1.2009 12.05
Yksi lause tien avaajanaSain tänään kirjeen Toimihenkilöunionilta. Tiedote sisälsi viitenumeroita itsemaksavien jäsenten jäsenmaksuihin. Tekstissä, jota ei ollut vielä vuodentakaisessa tiedotteessa, sanotaan: "Palkkatuloksi katsotaan tulot, joista maksetaan eläke- ja sosiaaliturvamaksut." Jouluinen lehtijuttuni julkaistiin. Joskus yksi sana, nyt yksi lause voi avata tietä pitkästi eteenpäin. Vastaus kysymykseeni tuli tällä kertaa vain odottelemalla sitä. |