Vaihdoin työuraani 38 vuotiaana, täysin toiselle alalle, ei se ollut vaikeata. Vaati vaan kovaa päätöstä itseltä, etten jäänyt eläkevirkaani, joka ei enää kiinnostanut pätkääkään.

Miksi olisin roikkunut siellä vielä 20 vuotta ja ajatellut, että teen kaikki mitä haaveilen tekeväni sitten eläkkeellä. Työn kesto on toistaiseksi, eli ei virkaa, mutta kuka nyky-yhteiskunnassa voi odottaakaan eläkkeeseen asti jatkuvaa työsuhdetta. Ja miksi odottaisikaan, siihen taantuisi ihan täysin.

Kaikkihan haluaavat nykyään kehittyä, siltä tuntuu, ainakin minä. Miksi jäisin paikalleni tekemään jotain, jota olen tehnyt jo 10 vuotta? Alan vaihdos, pieni uudelleen kouluttautuminen tekee vaan terää. Jaksaa taas paremmin ja näkee uutta.

On historiaa vaatia jokaista työnantajaa pitämään työntekijöitään palveluksessaan 40 v. Eihän sellaiset tyypit ole mistään, jotka eivät halua uudistua….

Meillähän kaikilla pitää olla sellainen työpaikka, jossa voimme elää elämäämme täysillä joka päivä. Eikö?

Olen jäämässä vuoden päästä eläkkeelle 63-vuotiaana. Olen kuitenkin työkunnossa, joka vastaa 50-vuotiasta ellei nuorempaa. Työnantajani linja on, että kaikki eläkeiän täyttävät lopettaisivat työn eläkeikään, jos toki pientä joustoa voi saada.
Itse haluaisin kuitenkin jatkaa työntekoa niin kauan kuin jaksan. Olisi hyvä, jos meitä vireinä eläkkeelle jääviä varten olisi ammatinvalinnantestaus- ja ohjauspalvelu, jonka kautta voisimme hakeutua meille sopivaan työhön eläkkeelle jäätyämme. Mieluusti työhön, joka olisi osa-aikaista.

Olen 26-vuotias Medianomi,ja hieman tarkennettuna 3D-suunnittelija...ainakin koulutukseltani.Tämä ei kuitenkaan ole sitä mitä teen pääasiallisesti työkseni.Teen nimittäin leipurin hommia.
Ihmettelen suuresti,miksi nuoria koulutetaan media alalle,vaikka siellä ei kerta kaikkiaan ole työtä kaikille.Minä kuulun siihen porukkaan,joka ammattikorkeakoulussa koulutettiin kauhealla vauhdilla,ja "potkaistiin pihalle" paperit kädessä ihan ummikkona.Tai siltä se ainakin tuntui,enkä ollut ainoa.Koulutus oli aivan väärin suunniteltu,ja tuntui että tuhlasin 4 vuotta elämästäni osittain turhaan istuskeluun koulunpenkillä.Toki voi olla,että nyt pari vuotta myöhemmin asiat ovat parantuneet,mutta kyllä siinä aika petetyksi itsensä tunsi.ELi parannettavaa todellakin löytyy!Laittaa vain vihaksi,kun kuuntelee miten YHÄ EDELLEEN media alalle koulutetaan ihmisiä sankoin joukoin.Herätys!Hanat kiinni,niin monen nuoren mahdollisuudet kouluttautua "OIKEAAN" ammattiin parantuisi varmasti.
Minulla oli onnekas tilanne,että sain töitä paikasta,jossa olin jo nuorempana osoittanut ahkeruuteni,tosin leipurina,mutta työtä se on sekin vaikkakin fyysisesti rankempaa kuin media alalla.Tässä on myös se pointti,että liian monet medianomit(ja muut saman kohtalon omaavat) törmäävät seuraavaan lauseeseen jos hakevat muita kuin omaa koulutusta vastaavaa työtä: "OLET LIIAN KOULUTETTU TÄHÄN TYÖHÖN!".Tähän totean vain,että mitä väliä sillä koulutus tasolla on siinä vaiheessa,jos ihminen haluaa oikeasti tehdä esim. siivoojan työtä vaikka olisikin ammattikorkeakoulu tasoisesti kouluttautunut!Tätä en ihan aikuisten oikeasti ymmärrä!

Olen 30-vuotias korkeasti koulutettu lapseton nainen ja olen puoli vuotta hakenut töitä tultuani irtisanotuksi edellisestä työpaikastani tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Työkokemusta on jo yli viisi vuotta ja esimiestasoltakin.

Jostain syystä uudestaan työllistyminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Olen pohtinut, että voiko tosiaan olla niin, että tässä iässä lapsettomuuteni nousee työllistymiseni esteeksi? Pelkäävätkö työnantajat tosiaan sitä, että olen koeajan jälkeen vatsa pystyssä? Tämä epäkohta tulisi mielestäni poistaa. On puhuttu äitiyden aiheuttamien kulujen jakamisesta sekä isän että äidin työnantajien kesken. Jos se on käytännössä mahdollista, sitä tulisi mielestäni harkita vakavasti. On väärin, että mahdollinen äitiys vaikeuttaa naisten urakehitystä.

Itsekin olen sitä mieltä, että työpaikan ja alan vaihto piristää kummasti.Mies opiskeli nelikymppisenä uuden tutkinnon ja on nyt aivan muissa töissä kuin ennen. Helppoa se ei kuitenkaan ollut. Opiskelu työn ja perheen ohessa vei kyllä äärirajoille saakka ja työpaikan löytäminen uudelta alalta kesti melkein kaksi vuotta. Nyt yritän itse samaa. Olen hankkinut uutta koulutusta ja edelleen pyrin hankkimaan lisää. Sisään pääseminen uudelle alalle on kuitenkin hankalaa. Pääsen kyllä haastatteluihin, mutta en niistä eteenpäin. Puhelimessa jo annetaan ymmärtää, että täällä tarvitaan "alan rautaista ammattilaista" eli minut koetaan alan vaihtajana harrastelijana. Toisiin, helpompiin tehtäviin olen taas ylikoulutettu. Miten tästä sudenkuopasta pääsisi eteenpäin? Olen toiveikas, että se vielä joskus onnistuu, mutta välillä on kyllä mieli musta. Tuntuu siltä kuin olisi tuomittu nihin valintoihin, joita nuorempana teki hyvin heppoisin perustein.

Kyllä täytyy sanoa näin 50-vuotiaana akateemisen koulutuksen saaneena, ettei mahdollisuuksia ainakaan täällä suunnassa ole työllistyä. Putoan kohta anssidonnaiselta pois, ja olen lähetellyt runsain mitoin hakemuksia, mutta ei. Toisaalta enpä ole saanut paikalliselta työvoimatoimijaltakaan ensimmäistäkään mahdollista työpaikkaosoitusta!

Alkaa olla tie loppuun kuljettu, ja näyttää vahavasti siltä. ettei meikäläisellä ole enään mitään annettavaa tällä markkinatalousyhteiskunnalle. Huumoria ei enään tosiaakaan riitä puheille, tuoda ulkomailta työvoimaa tänne, vaan eipä sitä riitä enään muuhunkaan.

Olen todella pettynyt omalta osaltani työvoimahallinnon ja paikkallisen toimijan passivisuuteen juuri iäkkäiden henkilöiden työllistämistoimissa. Jotenkin tuntuu joskus, että ns. kyykyttäminen on täysin sallittua julkisten viranomaisten toimestakin. Sorry, tulipa vuodatus, mutta asiat ovat omalta kohdalatni näin. Hyvästä työstä voidaan puhua, kun edes joatin työtä saadaan työhaluisille osoitettua!!

Uskon, että työniloa olisi monella jos vain hyvä työpaikka löytyisi.

Sekä nuorilla että vanhemmilla ihmisillä on varmasti tarve tehdä mielekästä työtä ja antaa työpanoksensa hyvälle työnantajalle.

Lyhytjännitteinen kvartaalitalous ja ahneet osakkeenomistajat valitettavasti eivät vain mahdollista motivoituneen henkilöstön täyttä työpanosta: ne joilla on työtä joutuvat puurtamaan liian pienilä resursseilla ja palavat nopeasti loppuun.

Kiireessä ei ehditä tai jakseta perehdyttää, kouluttaa ja kehittää työyhteisöä, jolloin jatkuvuus kärsii ja innovatiivisuus kuihtuu.

Vapaa-aika saattaa kulua siihen, että ladataan akkuja vain työelämää varten. Varsinkin nuorilla pätkätyöläisillä pieni ja epävarma palkka aiheuttaa sen, että vapaa-aikaan ja elämänlaatuun ei voida tai uskalleta panostaa, jolloin myös koko perheen jaksaminen ja hyvinvointi kärsivät - tämän tietävät myös sosiaaliviranomaiset.

Vanhemmat poispotkitut eivät saa uutta työtä ikänsä takia, ja varsinkin miehillä on vaara syrjäytyä ja alkoholisoitua.

Yritysten ja Suomen kilpailukyky saavutetaan hyvällä henkilöstöllä ja pitkäjännitteisellä kehittämistyöllä - monessa yrityksessä sitä ei tällä ymmärretä.

Sitten kun koko Suomi on täynnä loppuunpalaneita ja pois potkittuja työntekijöitä, voidaan loputkin tuotantolaitokset ja palveluyritykset siirtää halvempiin maihin, koska meillä ei enää riitä työkykyisiä ihmisiä työmarkkinoille... Voimmekin sitten ruveta vuorostamme odottamaan ruoka- ja kehitysapua.

Milloin tulee aika, jolloin työntekijöitä ja heidän perheitään aletaan taas suojella? Ovatko ammattiliitot, työsuojeluviranomaiset ja poliitikot hampaattomia?

Hyviä työnantajia tulisi palkita pitkistä ja hyvin hoidetuista työsuhteista ja henkilöstön jatkuvasta kouluttamisesta!

Heitän pallon lainsäätäjille!

Hyvä idea tämä nettisaitti. Oleelliset kysymykset kuten mm. valtion oma rekrytointipolitiikka ohitetaan ihailtavan sirosti.

Taitaa viivan alle tästä proggiksesta jäädä vain väliaikainen työllistävä vaikutus Poutapilvi web designin tiloissa.

Ei näin tökerösti suunniteltua sivustoa olisi ikinä pitänyt saattaa julkiseksi. -- Kai siellä jonkun kaveri on duunissa.

Ihme juttu tuo pakollinen tyyppi tähän, mutta olkoot.

Kuten tästäkin keskusteluketjusta huomaa niin murenemaan tulee nykyinen yhteiskuntamalli! Eihän länsimaat voi mitenkään kilpailla vientiteollisuudessa aasian/afrikan kanssa tuotantokustannuksissa nykyisessä tilanteessa...tämä taas johtaa siihen että 10-20v päästä kiillotamme kaikki toistemme kenkiä tai vaihtoehtoisesti nautimme kehitysapua/mellakoimme/sodimme.

Olen ollut n. vuoden sairaseläkkeellä. Hyvät perusteet on. Kuitenkin haluaisin vielä tehdä jotain kevyttä työtä. Soitin työvoimatoimistoon. Sain vastaukse; ei kukaan ota sellaista riskiä ,että ottais minut töihin.Ei kannustanut. Mielestäni vammaisetkin saavat tehdä töitä. Miksi ei vajaa kuntoiset? Olisi kovasti parannettava vajaa kuntoisten asemaa työelämässä. Asennekoulutusta työnanatjille ja työvoimatoimiston työntekijöille. Ei minun älyllinen lahjakkuus ole mihinkään kadonnut sairauden myötä. TYÖTÄ haluaisin tehdä.

Työtä olisi ollut mielekästä tehdä, jos muutamat perusasiat olisivat toteutuneet.
Seurakuntatyössä naimattomuus, naiseus, ajatteleminen, suullinen ja kirjallinen ilmaisu oli rikosta. Ohjeeksi annettiin: "Ei saa näkyä, kuulua eikä olla missään tekemisissä." Mikä se sellainen seurakunta, missä ei saa olla missään tekemisissä työyhteisön kanssa. Viranhaltijalle laitettiin siivooja vahdiksi, neuvonantajaksi, kontrolliksi, panettelijaksi ja juorujen kantajaksi. Kaikki viran olemukseen kuuluvat tekijät eliminoitiin pois, kuten virkakirjeet, kirkkoherran virastosssa kiellettiin käymästä ja tarvittavia tietoja ei saanut käsiinsä, johtokuntatyöskentely, rovastikuntatyö, itsenäinen työn suunnittelu- ja toteutus oli mahdotonta. Ainoa, mitä sai tehdä: olla yksinkertaisen siivoojan juoksulikkana ja leikiä hölmöä. Omien aivojen käyttö oli ehdottomasti kiellettyä. Ei siinä vielä kaikki pappi, papin ruova ja siivooja panettelivat joka päivä. Kun lähdin seurakunnasta seurakunta kertoo seuraaville työnantajille, että olen hullu, huora, mielisairas, sairaseläkkeellä, joista mikään ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Läääkärintodistuksissa ei ole tänäkään päivänä henkisesti sairaan merkintää tai muuta vastaavaa, eläkkeestä puhumattakaan. Työnantaja pitää siitä huolen, etten saa työtä tulevaisuudessakaan. Ehkä olisin saanut tehdä työtä, mikäli olisin sattunut syntymään pojaksi. Olin väärää sukupuolta, väärän ikäinen, kaksi vuotta pappia nuopempi, liian saman ikäinen. Sosiaalinen, työasioista puhuminen oli seksiä! Mitä en ymmärrä tänä päivänäkään, että työasioista ei saa puhua työyhteisössä, jos sattuu olemaan väärää sukupuolta ja sosiaalista säätyä.

Érinomaisen paljon uskallusta, innovatiivista otetta ja vastuuta ja vastuunantoa alaisille. Ei "pehtoori" työpolitiikalla saada työntekjöistä ulos sitä ns. oppivaa ja kehittävää otetta, sääli.

Tuossa oli srk-mielipide, kai se on noin aika monessa srk-yhteisössä, sitä kertovat eri työilmapiirimittauksetkin. Tuo taas on aikamoisen ala-arvoista, että joku päättävässä asemassa voi viedä toisenihmisen työllistymismahdollisuudet!.

Aika velikulta tämmöinen kaksinaismoralisti, näitä löytyy kyllä muiltakin sektoreil´ta. Pitäisi ihmisellä olla sen verran omaa asiantuntija/koulutustaustaa, ettei toisen uraa polje alas.

Näitä oman edun tavoittelijoita, vaikka se tapahtuisi toisen "alasajolla" löytyy myös yhteiskunnan varoilla toteutettavissa projekteissa.

Totuus on ,että haetaan jatkuvasti alle 30 vuotiata ja heille annetaan mahdollisimman paljon hommia. Yrityksissä on hienot tasa-arvosuunnitelmat ikäsyrjinnän estämiseksi, mutta käytänössä kuusikymppisille ei anneta töitä. Kokemusta ei kunnioiteta !

Olen 48- vuotias nainen. Olen hakenut neljä vuotta taidealan opettajan paikkoja joihin löytyy aina nuorempi, kauniimpi, mies jne. Tänään sain postin jossa tehtävään oli valittu nuori mieshenkilö huomattavasti lyhemmällä ansioluettelolla, koulutuksilla, työkokemuksella ja muilla ansioilla. Mukana oli vain kirje millä valitetaan oikeuteen. esim. ketä muita tehtävään haki ei mainittu, vaikka se kuuluisi olla kirjeessä. Eli opetusalan työpaikkojen täyttö on täysin hanurista. Mielestäni asiaan auttaisi jos lakia muutettaisiin niin, että valituksen tehnyt pätevämpi opettaja saisi paikan, eikä niin että voi saada korvaukseksi rahaa mutta työhön valittu jää tehtävään. Työttömällä ei ole varaa käräjöidä.

t: Päivi Karjalainen sp2007@luukku.com

Mikään ei parane työelämässä, ellei johtotasoon saada muutoksia. Kaikenlaiset tomppelit käyttävät surutta valtaansa väärin päästyään johtavaan asemaan. Olen nähnyt työurani aikana (25 vuotta) kaikenlaisia johtajia, mutta enimmäkseen omaan napaansa tuijottavia pikkupomoja, pyrkyreitä ja hännystelijöitä, joita ei oikeasti työntekijä kiinnosta. Näitä pikkupoikia kiinnostaa vain oma palkkapussi, autoetu ja matkat. Jos työntekijä saisi kunnollista kohtelua työpaikalla, hänen työpanostaan arvostettaisiin ja häntä kuunneltaisiin omassa tehtävässään, tulisi se työnantajalle moninkertaisena takaisin. Vain näin luodaan lojaaliutta, uskollisuutta ja työtoverin arvostamista. Hyvästä työilmapiiristä ei ole tietoakaan, jos johtajat johtavat "hajoita ja hallitse " -menetelmällä. Suomalaisilla johtajilla ei tunnetusti ole hyviä vuorovaikutustaitoja, myös sosiaaliset taidot ovat monella hukassa. Kaikki johtajat ja esimiehet pitäisi laittaa ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen kursseille. Mutta pelkäänpä ettei sekään riitä. Sen sijaan minulle alkaa riittää työnteko paikoissa, joissa on tilaa vain kyynärpäätaktiikkaa käyttäville pikkupomoille.

Niin nykyää, kun joutuu aloittamaan, monta kertaa uranluomisen ja mahdollisesti aina eri ammateissa niin joskus tuntuu, kun aika entinen olisi, yksi työ ja yksi ura.

Itselläni on ammtillista koulutusta 9,5 vuotta. Kaupallinen opistotasoinen tutkinto ja Maisterinpaperit. Opistotasontutkinto on jo vanhentunut ja Korkeakoulussa opiskeltu ala on jo siirtynyt pitkälti kaukoitään. Opiskelin 80-luvulta 90-luvun loppuun, jonka jälkeen työelämää kertyi 6,5 vuotta ja nyt olen pitkäaikaistyötön.

Opiskelin yhteiskunnassa jossa hyvän koulutuksen merkitystä korostettiin. Erityisesti suosittiin korkeaa koulutusta. Laman ja rakennemuutoksen jälkeen työelämän pelisäännöt menivät uusiksi. Ainoaksi yhteiseksi nimittäjiksi tuli muutos, kehittyminen ja kustannustehokkuus. Koulutukseen ja kokemukseen ei enää voinut luottaa.

Aiemmin opittu päti vain siinä tilanteessa. Huomisesta ei tiedetty eikä tiedetä. Yhteiskunta muuttui epävarmaksi. Ei tiedä onko paikkaa huomenna työelämässä. Onko paikkaa yhteiskunnassa.

Tällainen toimintakulttuuri on johtanut raadolliseen kilpailuyhteiskuntaan, jossa merkitsee vain omasta asemastan taisteleminen ja sitä edesauttavat henkilöt, asiat ja toimenpiteet. Julkisuudessa jopa kilpailukykyä on yksipuolisesti ihailtu. Toimintakulttuuri on johtanut myös ns. "tässä ja nyt elämiseen", " tai kaikki minulle nyt ja heti"- elämiseen. Eli haluan korjata kovan työni hedelmät nyt tai mieluiten etuajassa ja nauttia niistä. Enhän huomisesta tiedä.

Tässä toimintakulttuurissa merkitsevät vain ne ihmiset, joista on aidosti hyötyä ja jotka eivät aiheuta kustannuksia vaan tuottoa niin yhteiskunnalle kuin yrityksillekin. Ihanneyksilö on omalla työllään kaiken jopa tulevaisuutensakin rahoittanut yksilö.

Ei ole ihme, että on todella paljon ihmisiä, jotka kokevat putoavansa kelkasta. Tai vähintäänkin kokevat kovaa painetta pysyä mukana. Ihminenhän inhimmillisenä olentona alkaa tietysti oireilemaan tilanteessa, jossa ei ole saavuttanut ihanteita, joita yhteiskunta ja talouselämä vaatii tai tilanteessa jossa on jo pudonnut ulos.

Työelämässä pysyminen on siis tullut entistä vaikeammaksi. Ja vaatii tehokkaita palveluita yhteiskunnalta ja yhteistyötä yrityksiltä. Perinteistä yhteiskunnan siis valtion kuntien roolia palveluiden tuottajana on syytä miettiä. Eli kuka tekee ja mitä, niin että palvelun tulos pysyy toivottuna ja että palvelun saajan oikeudet on turvattu.

Työelämässä pysyminen edellyttää:

1. entistä enemmän koulutusväyliä Yhteiskuntaa ei voida pitää ainoana koututuksen järjestäjänä. Yrityksiä tulee velvoittaa, myös itse kouluttamaan työvoimaa itsellensä ja siten sitouttaa heitä työntekijöihinsä. Yrityksetähän parhaiten tietävät millaista osaamista tarvitsevat. Koulutusta ja kokemusta omaaville on järjestettävä muuntokoulutusta. Aikuiskoulutuksen roolia on mietittävä ja kehitettävä.

2. Asennemuutosta ja asennekasvatusta. Työvoiman liikatarjonnassa työntekijät on tähän mennessä valittu ns. sekundääristen ominaisuuksien perusteella. Samanarvoisten hakijoiden keskuudesta paikan saattoi saada, hoikempi, kauniimpi, valkoihoinen tms. työntekijä. Eli vaatimuksia on laskettava ja valittava ennakkoluulottomammin työntekijöitä.
Asennekasvatuksessa tärkeä rooli työelämän suuntaan on valtiolla ja viranomaisilla.
Asennemuutosta kaivataan myös yksilötasolla. Päivitellään työttömiä, työttömiä ulkomaalaisia. Kuinka moni päivittelijöistä on oikeasti valmis tarjoamaan töitä??

3. Yhteistyötä. Yhteistyötä yhteiskunnan, työelämän ja työntekijöiden välillä. Eli osapuolien joita työvoiman ja työn saatavuus koskee. On yhdessä mietittävä niitä hyviä väyliä, joilla työnantajat saavat työvoimaa ja työnhakijat töitä. Tämä tarkoittaa yhdessä uusien menetelmien ideoimista, suunnittelua ja sitouttamista niihin.

4. Vastuuta. Yhteiskunnan ja yritysten vastuuta.
Vastuu tarkoittaa mm. huolehtimista. Huolehtiminen tarkoittaa sitä, että jokainen kansalainen ohjautuu häntä kiinnostavalle työ- tai koulutusuralle. Vastuu tarkoittaa myös sitä, että jokainen kansalainen saa kaiken mahdollisen palvelun, jotta hän pystyy toteuttamaan rooliaan täysipainoisena kansalaisena.
Vastuun toteutuminen edellyttää lainsäädännön tarkistamista. Eli toteutuuko meidän jokaisen oikeudet?? Tällä hetkellä eivät.

5. Reagointiherkkyyttä. Eli ongelmien ennakointia myös tilanteessa, jossa kiintopisteitä on vähän kuten tämän hetken muutoksessa. Oikea aikaista reagointia työelämän ongelmiin jo ennen kuin niitä ilmenee tai kun ongelmat ovat vielä pieniä.

6. Yksilökeskeistä ajattelumallia. Jokainen ihminen yksilönä on erilainen niin työelämäkokemuksineen, koulutuksineen kuin sosiaaliselta taustaltaankin. Yksilökeskeisyys vaatii räätälöityjä ratkaisuja. Eli mitkä toimenpiteet esim. työllistymisessä, koulutuksessa johtavat yksilön kannalta toivottuihin ja mielekkäisiin tuloksiin. Tilastollisille keskivertokansalaisille suunnitellut palvelut aikaansaavat kohtaanto-ongelmaa palvelujen suhteen.

7. Tavoitteen asetantaa. Eli esim. viiden vuoden sisällä Suomessa ei ole pitkäaikaistyöttömiä!! Kuinka moni työnantajista ja viranomaisista uskaltaa asettaa tällaisen tavoitteen ja sitoutua siihen?? Tavoite luo halun ratkaista ongelma. Tavoite luo motivaatiota ja haasteetta. Tavoite luo päämäärän.

8. Rahoitusta. Mitään ei saa ilmaiseksi. Eli miten rahoitetaan niitä järjestelmiä, palveluja, toimintamalleja jotka ovat keskeisessä asemassa työllisyyden kehityksessä. On otettava mukaan myös ennakoitujen kustannusten ajatusmalli. Eli kuinka paljon tulee mahdollisia kustannuksia jos esim. työttömyys pitkittyy.

Täällä on näköjään kohtalotovereita. Olen 46-vuotias ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut humanisti. Kyllästyttyäni huonosti johdettuun ja suunnittelemattomaan akateemiseen matalapalkkatyöhöni sanouduin irti vakituisesta toimesta ja vaihdoin paikkakuntaa. Muutin lähemmäksi kotiseutuani ja sen jälkeen olenkin vaihdellen ollut työttömänä ja työssä.

Nyt olen jälleen vapaasti työmarkkinoiden käytettävissä. Kurja juttu, mutta työmarkkinat eivät vaikuta oikein kiinnostuneilta taidoistani ja tiedoistani. Opiskelen jatkuvasti ja täydennän osaamistani. Se ei vaan johda mihinkään.

Olen vakaasti harkinnut hakeutuvani käytännön töihin. Suunnittelen lähihoitajan ammattia. Kohtaamani ammatinvalintapsykologi ei kannattanut ideaani. Jossain vaiheessa on kuitenkin otettava järki käteen ja mietittävä millä elättää itsensä ja lapsensa.

Valmistuin pitkän ja kivisen tien jälkeen kuvataiteilijaksi. Nyt huomaan että nimikkeestäni on enemmän haittaa kuin hyötyä ammattimarkkinoilla. Jotenkin minut hypnotisoitiin siihen ajatuksen että koulutus kannattaa hankkia ja viedä loppuun asti vaikka mikä olisi.

Media ja taidealoille koulutetaan suomessa SATOJA henkilöitä vuosittain, alan työllistyminen on erittäin heikko. Olen kuullut että taide ja media-alan koulun ylläpito on ekonomisesti kunnalle, jossa koulu sijaitsee, hyvä hanke. Ts. alan koulusta kunta saa messevät EU tuet, jossain vaiheessa EU;n jälkeen näitä kouluja alkoikin ilmestyä kuin sieniä sateella. Taisin itse sortua mukaan "toteuttamaan unelmaani" jolla ei tunnu olevan käytännön arvoa.

Ammattikorkeakoulussa huomasin, että henkilöstön, opettajien aika menee byroratian hoitoon, eivätkä he voimattomina jaksa opettaa. Oppilaat sen sijaan on pidettävä koulussa, jottei koulu menetä rahaa, jota sille maksetaan opiskeiljoiden mukaan. Kun vuosikurssiltamme keskeytti oppilaita niin kursseja karsittiin ja opetuksen taso heikkeni jatkuvasti. Olen kuullut samaa kaikilta korkeakoulualoilta opiskelijatovereiltani.

Voiko suomi siis säilyttää kilpailukykynsä maailman johtavana koulutusmaana? Oli masentavaa katsella tätä byrokraattista kuviota ja koettaa tahkoa kouluaan loppuun. Ja sitten, loppujen lopuksi huomata etteivät työmarkkinat aukene.

Puhutaan suurten ikäluokkien eläköitymisestä ja siitä seuraavasta työvoimapulasta. Luulempa että heidän ammattinsa lakkautetaan joko vanhentuneina tai sitten työpisteet on ulkoistettu aasiaan.

Suomessa pärjää nykyisin taloudellisesti ainastaan korkea "kasti". Muut ovat enemmän tai vähemmän "kädestä suuhun" tilanteessa.

Vastavalmistuneena ihmettelen, missä on se hyvinvointivaltio? Voiko tämä maa tarjota nuorelle työntekijälle mitään kunnon työtä, vai pitäisikö meidänkin joukolla ulkoistaa itsemme muualle, kun suomeen sitten rekrytoidaan puolasta ja aasiasta väkeä tekemään ne alipalkatut pätkätyöt?

Uskon että puhun asiasta joka on monelle meistä tuttu. Saahan sitä olla huolissaan tilanteesta ja harmitella että nuoret ovat työttömiä ja ahdinkoisessa tilanteessa, joko yli tai alityöllistetynä mikäli työmarkkinoille pääsevät. Jos sosiaalijärjestelmämme romahtaa, niin mitä sitten tapahtuu? Kodittomuus vai kansalaispalkka?

Aamulla nukun aina puoliin päiviin, käyn aamutoimissa, ja palaan vielä levähtämään. Syön ja luen lehdet, tämän jälkeen otan päiväunet. Kun herään onkin jo ilta ja alan valmistua yöpuulle.

"Ai niin käyn mol:n sivuilla tsekkaamassa turhaan mahdollisuuksia. Kymmenet hakemukset vilahtavat silmieni ohi, kuten oman elämän kehittämismahdollisuudet. Olen luopunut ja luovuttanut luoton itseeni, ja varsinkin yhteiskuntaan."

Yöpuulle menen iltatoimien kautta, voin lukea jotain roskaa iltalukemiseksi. Hiljalleen vaivun epätoivoiseen uneen, jossakin kaukana menneisyydessä ihmisarvoni palaa unessa ja olen jopa onnellinen, kunnes herään taas tähän epätoivoiseen maailmaani. Päivät ja tunnit menevät hukkaan, ja tiimalasini tyhjenee kohti mustaa aukkoa, mutta mukavaa tälläinen laiskottelu on, todella antoisaa ja mukavaa.

Joten, jos olet kuulolla hyvä työ, täällä sinua odottaa hyvä sellainen tekijä, milloinkahan kohdataan?

Olen todella kyllästynyt kuuntelemaan,kuinka meitä kaikenikäisiä tarvitaan! Ja: Pysykää mahdollisimman pitkään työelämässä!

Olen suorittanut opintoja omalla alalla aina tohtorin tutkintoon asti. Nyt olen 58 vuotias ja ollut lyhyttä jaksoa lukuunottamatta viisi (5) vuotta työttömänä. Lukuisissa haastatteluissa olen käynyt, mutta aina joku Jani, joni, Petri tai muu nuori saa paikan. Haluaisin ehdottomasti vielä tehdä töitä! Kokemusta ja osaamista on. Mikä ihme työnantajia vaivaa? Työministerin on turha korulauseilla kaunistella työpaikan viihtyvyydestä. Kunhan sen paikan ensin saisi! Enkä ole tuttapiirissäni ainoa.

Sinulle_:
akateeminen toistuvaistyötön
työllistymätön Itä-Suomesta

Olet miettinyt samaa kuin minäkin täällä K-Suomessa, eli radikaalia alan vaihtoa. Minä myös olen kyllästynyt hekemaan ja hakemaan oman alan töitä, seinä tulee vastaan. Olen käynyt palavereissa ja työkkärissä, olen vaihtamassa inssin hommat lähihoitajan töihin, näkee työnsä tulokset ja töitä riittää.

Ehkäpä saa myös oman elämän kuntoon tätä myötä. Ole rohkea ja pommita sitä omaa työkkäriä, kai siellä pitää jokin järki olla ihmisen parhaaksi!!!, Onnea alan vaihtoon!!

Olen gradua vaille maisteri Helsingistä, ja kohta pitäisi ottaa paperit ulos yliopistosta. Ongelma vain on siinä, ettei vakituisia töitä ole tällä alalla tarjolla kuin joillekin onnekkaille. Tulevaisuus näyttää myös melko heikolta. Ennen opiskelun alkua ja opiskelun aikana on kyllä kovasti mainostettu alaa. Totuus alkaa viimeistään nyt paljastua.

Näkisin että suurin ongelma on koulutuksen suunnittelussa ja ohjauksessa. Tällä hetkellä ihmisiä koulutetaan suuria määriä aloille, joilla työllistyminen on heikkoa ja työvoimapulasta ei ole tietoakaan. Yliopistokoulutusta on aivan liikaa. Tämä johtunee osittain siitä, että määrärahat jaetaan valmistuvien opiskelijoiden määrän mukaan. Tohtorintutkinnot ovat tärkeä rahanlähde tiedekunnille, joten tohtoreita pyritään kouluttamaan paljon. Tiedekunnat pyrkivät pitämään opiskelijamäärät korkeina, jotta henkilökunnalle riittäisi töitä. Tästä syntyy kierre, jossa koulutetaan ihmisiä turhaan ja liian kauan.

Tiedekunnilla ja professoreilla on ikävä taipumus valehdella oman alansa tilanteesta. Usein todetaan vain, että "meidän alamme on todella tärkeä, ja valmistuneet työllistyvät tutkimus- ja johtotehtäviin".

Suomen koulutusjärjestelmä on lähes täysin julkisen sektorin harteilla, ja markkinalähtöistä koulutusta on hyvin vähän. Siksi koulutusjärjestelmän suunnittelun ja päätöksenteon tulisi olla tehokasta, ja suuriakin muutoksia pitäisi pystyä tekemään nopeasti. Nyt näin ei ole, vaan aluepolitiikka, ammattiliitot, ja tiedekuntaneuvostot vaikuttavat liikaa koulutuksen suunnitteluun. Aluepoliittisista syistä lähes jokainen paikkakunta pyrkii saamaan itselleen ammattikorkeakoulun tai jonkilaisen yliopiston sivukonttorin.

Itse ajattelin jatkaa kouluttautumista ja hakeutua keväällä seuraavaan koulutusohjelmaan alalle, jolla työllistyminen on huomattavasti parempaa. Vaihtoehtoina ovat mielessäni olleet joko ammattikoulu tai toinen yliopistotutkinto. Ylemmässä korkeakoulututkinnossa vierähtäisi luultavasti taas 5 vuotta. Veronmaksajat tietenkin kustantavat tämänkin lystin, ja itse saan myös jatkaa opiskelijabudjetilla elämistä. Ylemmän korkeakoulututkinnon kustannus yhteiskunnalle taitaa olla parisataatuhatta euroa.

Koulutushan kannattaa aina.

Ikärasismi on valitettava tosiasia. Käytännössä siihen ei ole muuta parannuskeinoa, kuin työtä pitää olla riittävästi saatavilla.

Työvoiman tarvekin on helppo tunnistaa: Silloin kun työn tekijää tarvitaan, hänet otetaan töihin. Silloin kun työn tekijää ei tarvita, häntä ei oteta töihin.

Nykyisellään työn tekijöitä ei tarvita ja heitä on työttömänä kaikissa ammattiryhmissä ja kaikissa ikäryhmissä. Muu on paskapuhetta. Todentaminenkin on helppoa: Minä lupaan löytää työntekijän kenelle tahansa työnantajalle, joka ei löydä työntekijöitä. Työnantajan tarvitsee vain ottaa valitsemani henkilö töihin ja maksaa hänelle sopimani palkka työstä. Pienen minulle tulevan välityskorvauksen lisäksi tietenkin.

Kaikesta ikärasismista olisi päästävä eroon.
Nuoria vaivaa pätkätyö ja ylipäätään epävarma asema työelämässä. Tarvitsemme globaaleja muutoksia myös. Sen takia Suomen on tärkeää ajaa aktiivisesti hyviä ja kestäviä työelämän käytäntöjä kaikilla globaaleillakin areenoilla.
Tarkkaan seurattava ettei WTO ja OECD pääse astumaan työelämän oikeuksien varpaille!
On myös päästävä eroon ikärasistisista asenteista, jotka kohdistuvat myös ja sanoisin etenkin ikääntyneisiin työntekijöihin. Meillä on vanhentuneet käsitykset ikäihmisten kyvyistä. Viimeisen neurologisen tutkimuksen mukaan ikäihmisen aivoissa tapahtuu myös positiivisia muutoksia jotka parantavat hänen päättelykykyään myös sanasujuvuutta ja arviointia. Siksi yhdysvaltalaiset tutkijat sanovatkin että esim. orkesterinjohtajat ja diplomaatit ovat parhaimmillaan 60-70 vuotiaina. Matemaatikot taas 20-vuotiaina. Kullakin omat vahvuutensa ja niitä pitäisi pystyä hyödyntämään. Innovaatiot ovat myös alue joilla ikääntyneillä on paljon annettavaa. Sekin lisääntyy vanhemmiten kuten myös luovuus. Ylipäätään monet piirteet liittyvät persoonallisuuteen (ei siis ikään) ja energisyys taas liittyy terveyden tilaan ja jossakin määrin myös geeneihin.
Uudet tuulet puhaltamaan!

Eikö kysymys pohjimmiltaan ole suomalaisessa työelämässä vallitsevista arvoista, asenteista ja etenkin ennakkoluuloista eli "ageismista" - iän mukaisesta tyypittelystä, lokeroinnista ja siihen liittyvästä huonosta kohtelusta ja syrjinnästä, joka kohdistuu kaiken ikäisiin!

Ettei vain lähitulevaisuuden suomalaisessa työelämässä työvoiman saatavuuden ja rakenteen suhteen nähdä samanlaista "yllätyksenä puuntakaa" - ilmiötä, joka nyt on havaittu mm. suomalaisen metsäteollisuuden rakennemuutoksen yhteydessä, kun kaikista hienoista strategisen suunnittelun prediktiivisistä skenaariomenetelmistä huolimatta, viimeisen 15 vuoden aikana ei ole yksinkertaisesti ymmärretty todellista tulevaa toimintaympäristön muutosta - ennenkuin se ns.on jo "housuissa"!

Sillä onhan monissa viimeaikaisissa tutkimuksissa todettu, että Suomen elinkeinoelämää odottaa pitkä jakso, jonka aikana työntekijöiden ikärakenne muuttuu eli käytännössä vanhenee. Yli 50-vuotiaat muodostavat suurimman ja alle 25-vuotiaat pienimmän ikäryhmän työvoimasta ainakin vuoteen 2025 saakka.

Nykyisillä asenteilla Suomen elinkeinoelämää voi odottaa karu totuus, sillä eihän esim. koulutetun ja kielitaitoisen nuorison tarvitse jäädä Suomeen odottamaan asenteiden muutosta, sillä EU:sta löytyy useita maita joissa jo nyt työvoimapula
osaavasta ja ammattitaitoisesta henkilöistä on akuutti, esimerkkinä vaikkapa Tanska, Norja ja Hollanti.

Tuleva muutos nostaa yhä selkeämmin esille ns. ikäjohtamisen merkityksen suomalaisessa työelämässä ja tällöin on mitä enemmässä määrin kysymys asenteista ja niiden muutoksesta!

Yleiseti ottaen, ikäjohtaminen voidaan määritellä työntekijän iän ja ikäsidonnaisten tekijöiden huomioon ottamiseksi päivittäisjohtamisessa, työnjaossa ja työskentely-ympäristössä, niin että voidaan synnyttää sellainen työpaikkakulttuuri, jossa jokainen työntekijä – ikään katsomatta – voi kokea olevansa arvokas.

Ansioituneen ja palkitun professori Juhani Ilmarisen
tutkimusten mukaan iän mukana vahvistuvat: arviointikyky, vuorovaikutustaidot, täsmällisyys,riippumattomuus, kyky kriittiseen ajatteluun, vastuuntunto, henkiset ja fyysiset taidot, tasapainoisuus ja vakaus, tunnollisuus ja ammattietiikka, motivaatio, kypsyneisyys ja kokemus.

Tulevaisuuden Suomen elinkeinoelämää odottaa asennemuutoksen ja ikäjohtamisen aika!

Hyvä työ on sellaista, josta ihminen saa tehtävien vaativuuteen ja yleiseen elintasoon nähden riittävän palkan.

Mistä tulemme siihen johtopäätökseen, että mm. siivoojat, sairaanhoitajat, opettajat ja poliisit ovat alipalkattuja ja heitä on liian vähän.

Tämä yhteiskunta on luisumassa kohti absoluuttista helvettiä, eikä vähiten huonon tai peräti olemattoman hallinnoinnin takia.
Hallinnoidaan väärässä paikassa tai valistetaan liian myöhään.

Minimipalkka kannattavalle työlle on 2000e/kk. Kaikki muu työ on ajan tuhlausta tai orjatyötä.

Ottakaahna tämä huomioon kun suunnittelette seuraavan kerran kuinka työttömiä riistätte.

Nuorten työllistyminen koulutusta vastaavaille aloille on myös lähellä minun sydäntäni, kun työskentelen opintojen ohjaaajana toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa. Koska elämä on epävarmaa, kuten Tarja Cronberg kirjoituksessaan toteaa, niin ainoa mahdollinen tapa selviytyä on kuitenkin kouluttautuminen. Tämän oivalsin itse n. 20 vuotta sitten, kun opistotasoisen koulutukseni ja työmarkkinoilla toimimisen sekä yrittäjyyden jälkeen ryhdyin päättäväisesti ja pitkäjänteisesti kouluttautumaan aivan uuteen ammattiin. Kouluttauduin työn ohessa, ensin avoimessa yliopistossa, kun Lahden seudulle syydettiin ns. Relanderin rahaa ja avoimen yliopiston opintotarjonta laajeni sen myötä kattavaksi ja mahdollisti myös aineopintojen (cum laude-opintojen) suorittamisen. Tämän jälkeen pyrin yliopistoon. Se oli tavatonta minulle, joka olin ollut koko kouluajan lähinnä alisuoriutuja.

Päätin valita alan, jossa en kohtaisi työttömyyttä: koulut ja oppilaitokset. Maisterin tutkintoni jälkeen jatkoin opettajan pedagogisilla opinnoilla, näyttötukintomestarin koulutuksella, ammatillisen erityisopettajan koulutuksella ja nyt viimeisimpänä opinto-ohjaajaksi kouluttautumisella. Tärkein tavoitteeni on toteutunut, sillä en ole joutunut kokemaan työttömyyttä, mutta selkeää ikärasismia avoimia paikkoja hakiessani kylläkin. Korkeasta koulutuksesta huolimatta minua ei enää viisikymppisenä noteerta, sillä olen liian vanha. Tämä on minusta jopa törkeää tuhlausta ja väärin sekä yksilöä itseään että myös yhteiskuntaa kohtaan. Koulutetuilla ja jo paljon työ- ja elämänkokemusta omaavilla ihmisllä olisi hyvin paljon annettavaa missä tahansa työyhteisössä. Minusta yhteiskunnassamme on edelleen vääristymä, kun nuoret ja koulutetut ovat haluttua työvoimaa. Samaan aikaan kuitenkin puhutaan työperäisestä maahanmuutosta, kun on paljon niitä, jotka eivät ikänsä puolesta kelpaa työhön.

Olen nyt 58-vuotias ja ollut töissä entisessä valtion laitoksessa, nykyisessä yhtiössä kohta 40 vuotta.
Palveluni kelpasivat hyvin tuonne päälle 50-vuotiaaksi ja sitten alkoi työntö ja olen ollut nyt viisi vuotta kurimuksessa, jossa työnantaja yrittää työntää minua ulos ja minä yritän vastustaa.

Lähtisinkin mielelläni vaikka olen vielä työkuntoinen ja testeissäkin arvoitiin dynaamiseksi työntekijäksi, jossa on kehityspotentiaalia.

Terveys ei vain kauaa kestä painostamista .

Toisella puolella ovat sitten eläkelait, työttömyyskorvaus on jäänyt jälkeen , joten en halua viettää seitsemää vuotta kirjoittamalla "työtön" yhä uudestan ja uudestaan.

Jos jään päivänkin alle 65-vuotiaana eläkkeelle niin valtion eläkettäni leikataan 12-13 %. Kun minua koskee jo elinajanodote, joka leikkkaa eläkettä hieman ja valtion eläkettä leikkaa vielä yhteensovitus niin eläkkeeni taso jää 25-30 % :iin viimeisitä palkoista.
Jos jään 65 vuotiaana eläkkeelle niin saan sitten n 60 % viimeistä palkoista eläkettä.

Tämä yhdistelmä merkitsee , että elämä on yhtä helvettiä vieläseitsemän vuotta .
Ilman valtion palvelusta ei olisi mitään ongelmaa , voisn jäädä putkeen ja saisin 63, 5 vuotiaana normaalin eläkkeen.

Eipä ole ongelmia työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, kun ei sitä perhettä ehdi pätkätöiden lomassa perustamaan. Valmistuin yliopistosta 26-vuotiaana, ja sen jälkeen olen hedelmällisimmät vuoteni roikkunut pätkätöissä valtiolla. Pätkätyöt ovat lyhytnäköinen vaihtoehto sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta. Vaikka työssä viihtyisikin hyvin, ei siihen synny samanlaista motivaatiota ja sitoutumista määräaikaisessa kuin vakituisessa työsuhteessa. Eikä tässä ole kysymys siitä, että kaikki haluaisivat jäädä samaan työhön koko loppuelämäkseen, vaan siitä että työelämän ja muunkin elämän hieman pitkäjänteisempi suunnittelu on huomattavasti helpompaa, jos ei tarvitse koko ajan miettiä että jatkuuko työ vai ei. Jos valtio haluaa olla houkutteleva työnantaja ja saada osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa, kannattaisi näihin asioihin todella kiinnittää huomiota. Valtio voisi työnantajana näyttää esimerkkiä tällaisissa asioissa. Toivon, että kauniit puheet näkyisivät myös tekoina.

Mitkä ovat vaihtoehdot viisikymppisellä akateemisella pätkätyöläisellä? Kaikkesi olet antanut. Uupumus painaa päälle. Töihin et enää kelpaa.
Alanvaihtajalle saattaa ilmetä, että aikuiskoulutuksen tukijärjestelmässä on useammankin ihmiskohtalon kokoisia aukkoja. Menet työvoimatoimistoon hakemaan apua ja neuvoja. Siellä sinuun suhtaudutaan kuin rikolliseen.
Yhteiskunta toivoo, että katoat mustaan aukkoon.

Kuten joku edellä olevista medianomeistakin kommentoi, meitä on jo liikaa. Itse olen tv-alan medianomi ja pitkäaikaistyötön. Rannalla tavataan, viinipullo mukaan ja keskustellaan elokuvan historiasta ja kuvakerronasta :/
Olen yrittänyt vaihtaa alaa jo useamman kerran, mutta työllisyyskoulutukset ovat mitä ovat. Viihdepalvelujen managerikoulutuksessa (olen soittanut parikymmentä vuotta bändissä, takana radiosoittoa jne) minua ei ikäni, eikä "ylikoulutukseni" (tv-alalla) vuoksi otettu työharjoitteluihin, sain vain vastauksen "näillä papereillahan sinun pitäisi olla töissä! emme me voi sinua harjoittelemaan laittaa".
Niinpä sitten pakkasin cd:eitä tehtaassa muutaman kuukauden.
Mediapajaohjaajana tein kolmisen vuotta duunia ja pidin työstä kunnes kunnan rahahanat menivät kiinni ja pajatyöskentely lopahti. Tein puolisen vuotta sijaisena nuorisotyötä nuorisotalolla, mutta minua ei saanut siihen palkata vakituiseksi kun puuttui nuorisotyön koulutus! (vaikka olin siis tehnyt vaikeiden nuorten kanssa paljon vaativampaa työtä kolmisen vuotta). En siis ollut pätevä pelaamaan pingistä nuorten kanssa nuorisotalolla.
Nyt sitten olen koditon ja työtön (ihan oikeasti koditon).

ehdotuksia:

1. Lisätkää rekrytointikoulutuksia joissa yritykset sitoutuvat palkkaamaan koulutuksesta valmistuneet opiskelijat (vaikka vain 6 kuukauden koeajaksi, jolta kertyy työkokemusta alalle)
2. Tehkää työvoimakoulutuksista tutkintoja jotka pätevöittävät oikeasti johonkin.
3. Helpottakaa vanhempien (yli 40-vuotiaiden) työllistymistä yrityksissä erilaisten alan agenttien avulla (mm media-alan työllisyysagentti joka tietää alan yritykset ja osaa etsiä töille tekijät) ja helpottakaa esim. kuukauden-kahden harjoittelujaksojen syntyä.
Itse olisin valmis työskentelemään vaikka palkatta koeajan. Hassua: kesällä kuvasin urheilua televisiokanavalle ja nyt olen koditon.

YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus

23 artikla.

1. Kullakin henkilöllä on oikeus työhön, työn vapaaseen valintaan, yhtäläisiin ja tyydyttäviin työehtoihin ja suojaan työttömyyttä vastaan.

2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista diskriminaatiota yhtäläiseen palkkaan yhtäläisestä työstä.

3. Kullakin työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.

4. Kullakin henkilöllä on oikeus perustaa muiden kanssa ammattiyhdistyksiä ja liittyä ammattiyhdistyksiin ehtojensa puolustamiseksi.



Suomen perustuslaki


18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.

Cronberg asettaa kaiken vastuun eläkeiän myöhentämisestä työntekijälle, tyypiilistä äärioikeaa ajattelua.
Cronbergin ajattelun mukaan on oikein, että yhteiskunta kostaa liian varhain eläkkeelle jäävälle eli eläke voi vaihdella 100 % riippuen parin viimeisen vuoden työllisyydestä.
Muualla Euroopassa vastuu on sälytetty työnantajille esim Ruotsissa on irtisanomisjärjestys joka suosii iäkkäitä, näin on muuallakin Euroopassa.
Suomi on harvoja poikkeuksia, jossa valtio ei aseta työnantajille mitään velvoitteita iäkkäiden työllistämisestä

Cronberg näyttää ajavan erittäin oikeistolaista politiikkaa.
Työntekijän vastuuta listään ja kurjistumista edistetään
Putkeen työntäminen helpottuu edelleen , kun päivärahoja leikataan ikääntyneiltä. Tuksinpa yli 60-vuotiaisiin enää sovelletaan aktiivitoimia kuten aamun uutiset jo ilmoittivatkin. Silloin maksetaan vain peruspäivärahaa.
Asia näyttää olevan jo päätetty sillä Vanhanen ilmoitti jo työttömyysvakuutusmaksujen alnetamisesta.
Työnantajia helpoetttan muutenkin kun työttömyyskoravausten painopistettä siirretään verovaroin kustannettavaan suuntaan.

Vihreöät ovat selvä oikeistopuolue

Iästä ja elämäntilanteesta johtuen hyvä työ voi olla melkein mitä tahansa maan ja taivaan välillä. Perustuntomerkit ovat kuitenkin jonkinlainen säännöllisyys, eikä työ saa olla terveydelle haitallinen. Myös palkkaa pitäisi ansiotyöstä saada. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä että kulujen vähentämisen jälkeen vielä jää sellaista rahaa, jota voimme nimittää palkaksi, kohtuulliseen toimeentuloon tarvittava määrä. Ei ole mitään järkeä siinä, että päivän työn jälkeen menemme seisomaan leipäjonoon saadaksemme jotakin suuhunpantavaa.

Yrityksen strategiset toimintamallit korostavat kuinka yrityksen henkilöstösuunnittelulla on varmistettava osaavan henkilökunnan saatavuus kaikkina aikoina. Hyvin menestyvillä organisaatioilla on hyvä maine, joka jo itsessään houkuttelee hyviä henkilöitä työnhakijoiksi. Toisaalta hyvistä henkilöistä on aina pulaa, joten tehokas rekrytointiprosessi on kiinteä osa henkilöstöjohtamista. Tämän prosessin hyvä hallinta, nopea palaute ihmisille ja ammattimainen hakemusten käsittely on tärkeä tehokkuustekijä yritykselle itselleen sekä siitä syntyneelle imago- ja yrityskuvalle. Tämän päivän työnhakija voi olla huomisen asiakas!

Kuinka hyvin nämä idealisoidut strategiset toimintamallit toimivat nyky-Suomessa? Kuinka hyvin ne on jalkautettu arkiseen rekrytointiin? Hallitaanko nämä prosessin nopeasti ja ammattimaisesti? Osataanko näiden pelinsääntöjen mukaan toimia siten, että mahdollisia tulevaisuuden yhteistyönsiltoja ei polteta puolin tai toisin?

Työnhakijan puoleltahan rekrytointiprosessi aktivoituu laatimalla yritykselle osoitettu henkilökohtainen työpaikkahakemus. Työvoimaviranomaisetkin rahoittavat vuosittain kymmeniä erilaisia työllistymistä edistäviä kursseja, joilla mitä eritasoisemmat yritykset ja ”HR-asiantuntijakonsultit” auliisti jakavat oppejaan, laskua + ALV:ia vastaan, miten työpaikkailmoituksiin pitää oikeoppisesti vastata. Miten CV:n ja hakukirjeen pitää korostaa omaa kompetenssia ja substanssia suhteessa haettuun positioon ja miten tärkeää on, että ilmoituksen avainsanoihin osaa esittää oikean fokusoidun vastineen, jotta varmistaisi pääsyn hakuprosessin seuraavaan vaiheeseen eli työhaastatteluun. Yrityksen profiilin, kulttuurin, arvojen, strategian, taloudellisen tilanteen, sidosryhmien, sen harjoittaman henkilöstö- ja palkkauspolitiikan sekä ko. hakuilmoituksen analysointiin sekä hakupapereiden valmisteluun, kirjoittamiseen ja viimeistelyyn suositellaan käytettävän riittävästi aikaa; vähintään 2-3 työpäivää per hakemus eli 16-24 työtuntia!

Täten onkin käsittämätöntä, miten tänä ICT -teknologian aikana, etenkin kun useimmat hakemukset toimitetaan sähköisesti, merkittävä osa suomalaisista yrityksistä ja julkisista yhteisöistä, ei ole osannut, kyennyt, viitsinyt, välittänyt tai vaivautunut järjestämään tai organisoimaan rekrytointiprosessinsa ensimmäistä vaihetta edes siten, että hakijalle ilmoitettaisiin, vaikkapa sähköisesti, että hakemus on vastaanotettu ja jatko etenee tietyn prosessin mukaisesti. Yleensä tälläisistä yrityksistä ei saa minkäänlaista palautetta lähetettyyn hakemukseen missään vaiheessa hakuprosessia!

Voikin kysyä, mikäli tälläisen yrityksen muutkin toiminnon, prosessit ja business ovat yhtä avuttomasti, huonosti, vastuuttomasti ja ylimielisesti hoidettuja, niin ehkäpä se ei sittenkään ole se ihanneyritys, jossa haluaa työskennellä tai jonka tuotteita ja palveluja haluaa käyttää. Toisaalta saman avuttomuuden voi myös nähdä liiketoimintamahdollisuutena, miten ICT -sovellutuksia voi myydä ja markkinoida tälläisiin kehityksen jälkijunassa tuleviin yrityksiin.

Näistä yrityksistä, niiden toimintatavoista ja määrästä ei välttämättä keskustella nimellä tällä foorumilla, mutta muualla Internetissä kylläkin. Ehkäpä tämä, tänä verkottuneen informaatioteknologian aikana, on syytä pitää mielessä kun yritykset hahmottelevat PR- ja sidosryhmästrategioitaan ja käytännön tapoja toimia. Ehkäpä on hyvä muistuttaa myös, inhimilliseen käyttäytymiseen liittyen, markkinoinnista tutusta 3/11 -säännöstä; pettymykset kerrotaan keskimäärin 11 henkilölle mutta positiiviset kokemukset vain 3 henkilölle. Unohtamatta myöskään verkostorakenteiden tutkijoiden näkemystä, että kaikki maailman ihmiset ovat noin 6 kädenpuristuksen päässä. Ja samahan pätee myös informaation välitykseen, oli se sitten myönteistä tai kielteistä!

Lopuksi, yrityksen tapakulttuuriin liittyen tarina -90 luvulta, eräästä suuresta metsäklusteriin kuuluvasta suomalaisesta konepajayrityksestä, jossa kesäisin oli töissä eri oppilaitoksista nuoria miljööharjoittelijoita. Tällöin eräs naispuolinen harjoittelija, ehkäpä keskimääräistä paremman kotikasvatuksen saaneena, kysyi minulta - ihmeteltyään aikansa yrityksen tapakulttuuriin liittynyttä käyttäytymistä, jossa johtajat eivät edes tervehtineet alaisiaan tullessaan aamulla töihin - ”Metsässäkö tämän yrityksen johtajat ovat kasvaneet”? Sanomattakin on selvää, että tämä henkilö ei enää jatkossa ollut kiinnostunut tästä yrityksestä työnantajana.

Tulevaisuuden Suomen elinkeinoelämää odottaa asennemuutoksen, sivistyksen ja henkisen kasvun aika!

Kun Cronberg mainostaa tuon pitempään työelämässä pysymisen niin hän jättä tietoisetsi kertomatta, että Suomesa vastuu pitemmästä työurasta on kokonaan työntekijällä.
Työnantajala ei ole mitään lakiin tai sopimuksiin perustuvaa velvoitetta pitää ikääntyvää työssä. Täsä suhteessa Suomi poikkeaa muusta Euroopasta.
Cronberg kopioi työsuhteen ehtoja jostain Venäjältä, USA:sta tai Ugandasta.
Meille 50-luvulla syntyneille todellinen eläköitymisikä on nostettu n 64 vuoteen, laissa annettu mahdollisuus leikkaa eläkettä 20-30 %..

Sitä ennen heidät elätettään sossun luukulta

Hyvä tulevaisuus vanhemmille työajan lyhentäminen ja parempi palkka, erityisesti nk.raskaan työn raatajat. Epävarmuus hoituu kansalaispalkkaidealla, josta vaaleissakin puhuttiin. Hyvä työ on muutakin kuin muiden rahasäkkien täyttämistä, varsinkin naisten kohdalla hyväntahtoisuuden ja hoivavietin hyväksikäyttö mennyt liian pitkälle. Kyllä meidän tavallistenkin naisten pitäisi saada jotain muutakin kuin lämmintä kättä.