Saat hetken nauttia siitä tunteesta kun olet töissä. Ehkä jopa puoli vuotta tai joitain viikkoja. Askel on keveä ja tunnet, että olet mukana maailman menossa. Leuka on ja selkäranka ovat ojennuksessa kun saavut työpaikalle ja työkaverit tervehtivät sinua. Alat tehdä työtä jota juuri ihmisen tulee tehdä. Voi olla, että se on jotain suoraan yhteiskunnan hyväksi tehtävää työtä tai tuotantoa josta yhteiskunta saa hyödyn verotuksen kulun kautta. Mutta sitten käy aika jolloin sinun tulee jäädä pois töistä. Olet työtön. Muserrut koska tuo pätkätilapäisapulaisvaratäydennysmiehen pesti oli tietysti taas vain tilapäinen vakanssi. Tällä samalla hetkellä "uuden" työttömän elämä alkaa Kelan luukulta, jossa sanotaan "laskemme saadun palkan mukaan, päätös tulee kun tulee.." Asumistukea täytyy tietysti hakea myös jota hoitaa eri henkilöstö joka lupaakin "saamme päätöksen valmiiksi kahden viikon sisällä..", kahden viikon kuluttua saat kirjeen jossa kerrotaan, että asumistuen päätöstä ei voitu tehdä, koska he olivat hukanneet kopion vuokrasopimuksestasi. Asumistuen päätös ja mahdollinen maksupäivä siirtyy viikolla. Tällä välin päivärahan maksusta ei ole mitään tietoa. Tänä aikana on tietysti nautittu ansaittuja palkkarahoja, maksettu vuokra, elatusmaksut, viime keväänä palaneen rivitaloasunnon lainanlyhennystä ja muuta. Ostettu lääkkeet sokeritautiin, käyty lääkärissä ja niin edelleen. Sosiaalitoimiston hakemuksesi on viety hyvissä ajoin toimiston oven raosta nöyristellen ja häveten. Toimiston vahtimestari, joka haisi hielle sanoi, että "Onko tässä oikea päiväys!" Kun kaikki edellä mainitut asiakirjat on toimitettu viranomaisille voit hakea aktiivisesti töitä ja reippailla sen kun huvittaa. Sosiaalitoimisto hylkää hakemuksesi, koska isäsi on nähty ostavan uusia kalaverkkoja ja luistimet, joten hänellä olisi mahdollisuus tukea sinua taloudellisesti. Vahtimestarin allekirjoittamassa päätöksessä oli myös psykologinen arviointi, se oli siinä mukana ihan sattumalta...